Lujuus, myötöraja ja murtoraja
Myötöraja ilmaisee suurimman kuormituksen, jonka osa voi kestää ilman pysyvää muodonmuutosta. Murtoraja määrittelee suurimman kuormituksen, jonka osa tai rakenne kestää ennen täydellistä murtumista.
Yleisesti ottaen sekä myötöraja että murtoraja kasvavat hiilipitoisuuden lisääntyessä. Tietyllä hiilipitoisuudella jotkin seosaineet, erityisesti mikroseosa-aineet kuten niobi ja vanadiini hyvin pieninä pitoisuuksina (<0,1 %), voivat parantaa myötörajaa voimakkaan erottelukarkaisun avulla. Esimerkiksi teräslaji S355J2 (SS 2172), jossa on 0,15 % hiiltä ja 1,5 % mangaania, omaa myötörajan, joka on verrattavissa C45E:n (SS 1672) myötörajaan, jossa on 0,45 % hiiltä.
Myötörajaa ja murtorajaa voidaan myös nostaa lämpökäsittelyllä, erityisesti sitkeyskarkaisulla, joka tarkoittaa karkaisua ja sen jälkeistä päästämistä korkeassa lämpötilassa. Korkein lujuus sitkeyskarkaisussa saavutetaan yhdistämällä hiili seosaineisiin kuten kromi (Cr), nikkeli (Ni) ja molybdeeni (Mo) pitoisuuksina 0,2–2 %, tai joskus vielä korkeampina.
Lujuuteen vaikuttaa myös osan mitat; paksummat mitat saavat yleensä alhaisemman lujuuden kuin ohuemmat. Siksi voi olla tarpeen valita korkeampiseosainepitoisuudella varustettu teräs, jotta sama lujuus säilyy suuremmissa osissa kuin pienemmissä.